Baccus

In Vino Veritas
  • Mikä Baccus?

    KY-Baccus on KY:n perinteinen viinikerho, jonka tarkoituksena on edistää viinikulttuuria Aalto-yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Kerho on saanut nimensä roomalaisen mytologian viininjumala Bacchuksesta, joka on kreikkalaisten jumalahahmon Dionysoksen vastine. Baccuksen historia ulottuu aina Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) aikakauteen, ja kerhon toiminta-aktiivisuus on vaihdellut vuosien mittaan.

    Vuonna 2009 Baccuksen toiminta käynnistyi jälleen muutaman hiljaisen vuoden jälkeen. Kerho on avoin kaikille AYY:n jäsenille.

    Lähde mukaan matkalle viinien kiehtovaan maailmaan!

Viiniarvostelut

Mikä viini sopiikaan kylterin makuhermoille? Entä mitä valitsisin rentoihin illanistujaisiin?

Baccuksen Viiniarvostelut-sivuilta voit käydä tarkistamassa järjestettyjen tastingien antia. Viinien arvosanat on laskettu tastingeihin osallistuneiden antamien arvosanojen keskiarvona. Arvosana-asteikko on välillä 4-10. Nelonen tarkoittaa viiniä, jonka voi saman tien kaataa viemäristä alas. Puhdas kymppi puolestaan on paras viini, jota arvostelija on koskaan maistanut. Numeron lisäksi sanalliseen kuvaukseen on poimittu parhaat palat arvostelulomakkeista. Viinin kohdalla ilmoitettu hinta on pullon normaalihinta Alkossa arvosteluhetkellä. Baccus ei kuitenkaan valitettavasti voi ottaa hinnanmuutoksia huomioon, vaan lopullisesta hinnasta vastaa Alko.

Baccuksen arvosteluarkistoa on hyvä käydä vilkaisemassa esimerkiksi, kun viikonloppuna on tiedossa tärkeä kynttiläillallinen.

Baccuksen Avajais-tasting 20.1.2010

Valformosa Brut Vintage, Espanja
(kuohuviini)
Arvosana: 8 1/2
Viinistä sanottua: Hiivan maku aistittavissa, hyvä laatu, hedelmäinen (omena, sitrus), erittäin kuiva
Hinta: 9,98€

Steininger Riesling, Itävalta
(valkoviini)
Arvosana: 8-
Viinistä sanottua: Hedelmäinen (aprikoosi, sitrus), mineraalinen, kukkaisuutta, kuiva, runsashappoinen
Hinta: 10,24€

Turning Leaf Chardonnay, USA
(valkoviini)
Arvosana: 6+
Viinistä sanottua: Tamminen (vanilja, voi), kypsän hedelmäinen, kuivahko, vähän hapokkuutta
Hinta: 9,99€

Montes Limited Selection Pinot Noir, Chile
(punaviini)
Arvosana: 7-
Viinistä sanottua: Tamminen (pehmeää vaniljasuutta), punaisia marjoja (kirsikka), kevyehkö, hieman tanniineja
Hinta: 10,98€

Brown Brothers Shiraz, Australia
(punaviini)
Arvosana: 8+
Tamminen (vanilja, savu), eukalyptus, toffee, mustaherukka, melko tanniininen, lämmin, täyteläinen
Hinta: 13,99€

Torres Floralis Moscatel, Espanja
(väkevä viini, makea)
Arvosana: 8
Viinistä sanottua: Rusina, luumu, taateli, hunaja, alkoholi puskee vähän läpi, makea sitruksinen, sopivan hapokas
Hinta: 9,99€

Valkoviini-tasting 23.2.2010

Montana Sauvignon Blanc 2009, Uusi-Seelanti
Arvosana: 8

Hinta: 10,98€ (Alko/ tilausvalikoima)

Jacob´s Creek Riesling 2008, Australia
Arvosana: 6 ½
Hinta: 9,49€

Gisselbrecht Riesling Tradition 2008, Ranska

Arvosana: 8+
Hinta: 11,99€

Gisselbrecht Pinot Gris Tradition 2008, Ranska
Arvosana: 7+
Hinta: vain ravintolamyynnissä

Luna Negra Chardonnay 2009, Chile
Arvosana: 6-
Hinta: 6,28€

Brocard Chablis Grand Cru Les Clos 2006, Ranska
Arvosana: 8-
Hinta: 43,30€

Punaviini-tasting 22.3.2010

Graffigna Clásico Malbec 2009, Argentiina
Arvosana: 7

Viinistä sanottua: täyteläinen, tummia marjoja, lakritsaa, karpaloa, mausteinen

Hinta: 7,99€

 Viña Maipo Reserva Cabernet Sauvignon 2008, Chile
Arvosana: 7

Viinistä sanottua: täyteläinen, melko tanniininen, mustaherukkaa, tummia marjoja, tamminen

Hinta: 8,98€

 Fontella Chianti 2008, Italia

Arvosana: 7

Viinistä sanottua: melko täyteläinen, hapokas, kirsikkaa, karpaloa, mausteinen
Hinta: 8,98€

 P. Jaboulet Parallele 45 Cotes du Rhone 2007, Ranska
Arvosana:

Viinistä sanottua: täyteläinen, tummaa kirsikkaa, luumua, lakritsaa, mausteinen
Hinta: 10,98€

 Ravenswood Old Vine Zinfandel, USA
Arvosana: 7-

Viinistä sanottua: täyteläinen, tummia marjoja, karhunvatukkaa, marjahilloa, mausteinen, tulinen
Hinta: 20,00€

 Aalto 2005
Arvosana: 8

Viinistä sanottua: erittäin täyteläinen, mansikkaa, karhunvatukkaa, marjahilloa, lakritsaa, nahkaa, vaniljaa, tamminen, pitkä
Hinta: 37,90€



Web developers: Vesa Vuoristo, Petri Vilén | Interiors: Miika Immonen, Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute